Sirkku Sveitsissä

1 kommenttia
Hei, pitkästä aikaa! Tälläkään kertaa ei muuta kuin ilmoitusluontoista asiaa: kannattaa klikata osoitteeseen

sirkkusveitsissa.blogspot.com


Siellä pääsee lukemaan, mitä tällä hetkellä on meneillään :) 

Treenitalla pohjassa

1 kommenttia


Tällä viikolla pakkaset ovat typistäneet treenailut sisäpuuhasteluihin, mutta edeltävillä viikoilla ehdimme onneksi tokoilla ja vähän agilitoidakin varastoon. Muutoin hyinen ilma ei Susua haittaa – se ei palele ollenkaan. Tästä kiittäminen lienee sterkkauksesta ja hypotyreoosista huolimatta hyvänä pysynyttä turkkia ja eittämättä myös Suppilon taipumusta hössötykseen... Se tosiaankin liikkuu ja loikkii ympäriinsä nopeammin kuin elohopea hätyyttelee paukkulukemia. Ei siis ehdi tulla kylmä etenkään nyt, kun Joensuussa on tarjolla kaksi juoksukaveriakin. Tytöt tulevat ilahduttavan sopuisasti juttuun ja leikkivät keskenään. Yksi rähinä on ollut näiden kolmen viikon aikana, kun en ajoissa huomannut käskeä Susua jättämään löytämänsä kepin ja Piki pomppi apajille. Susulla ei ole yhtään huumorintajua mitä tulee toisiin koiriin ja resursseihin.

Tokossa olemme harjoitelleet uusia EVL-liikkeitä. Olen suunnitellut, että teen nyt muutaman viikon jakson ajan Susun kanssa kolmenlaisia treenejä: uusia liikkeitä paloina, patoamis- ja malttitreenejä sekä paljon perusjuttujen tekniikkaa korkealla toistotiheydellä. Toisin sanoen ensisijaisesti Suppilo hiljaiseksi -first aid kit siis... Liikkeiden välit ovat erityissyynissä, koska niissä piippaus purkautuu räikeimmin. Hupsu Suppilo on kyllä maailman ahkerin ja innokkain treenikamu – se tykkää yhdessä tekemisestä enemmän kuin mistään muusta.



Agilityssä olen lähinnä muistutellut Susulle estetekniikoita ja aika näppärästi ne ovat paimenella parin vuoden paussin jälkeen hallussa. Lisäksi Suppis on päässyt vilistämään vauhtiratoja matalilla rimoilla. On varmaan kropallekin vähän kummaa yhtäkkiä repiä täysiä esteillä, joten olen ajatellut nostaa rimoja hiljalleen. Jokainen, joka on joskus kokeillut jotain ihan uudenlaista liikuntalajia tietää, millaisen kokovartalojumin erilaisista ärsykkeistä voi saadakaan itselleen aikaan... Varmasti sama käy helposti nelijalkaisellekin. Muuten Susun agility tällä hetkellä on mallia "räkytä räkä poskella" ja sillä on hienosti enemmän röyhkeyttä kuin junnuna. Nyt vain pitää saada energia suuntautumaan oikeaan tekemiseen eli miljoonaa juoksemiseen eikä yleiseen räyskytykseen.

Puomi tallentui videolle eräs päivä




Suppilon syntymäpäivä

7 kommenttia
Susu täyttää tänään seitsemän vuotta!


“It's so much more friendly with two.”
― A.A. Milne, Winnie-the-Pooh

Toivottavasti yhteisiä vuosia on jäljellä vähintään yhtä monta, kuin niitä on nyt takana. Ikää Sususta ei huomaa mitenkään – se on elämänsä kunnossa. Merle on myös paras väri piilottamaan mahdolliset harmaat nenänpielissä, joten nuorekasta vaikutelmaa ei estä mikään. Iän myötä lisääntynyt itsevarmuus on tehnyt Sususta koko ajan rennomman ja iloisemman otuksen, jonka kanssa minun on helppoa olla ja elää. Synttärilahjaksi Susu sai entistäkin kauniimman aussie grinin, kun hurautimme heti aamusta eläintohtori Kivuttomalle hammashoitoon. Julkisesti lupaan tästä eteenpäin harjata paimenen hampaat vähintään viisi kertaa viikossa – asia, jota olen aina aiemmin pitänyt ihan älyttömänä hömpötyksenä...

Siirto itään

0 kommenttia


Terveiset Joensuusta! Tulimme Susun kanssa tänne viettämään joulua. Tänä vuonna idän komennus kestää tavallista pidempään, kun menen heti vuodenvaihteen jälkeen näille seuduille kahden viikon teurastamoharjoitteluun. Onneksi pystyn ajelemaan harjoittelupaikkaan kotoa käsin ja Suppilo voi majailla pitkät työpäivät täällä. Harjoittelu on siis pakollinen osa eläinlääkiksen opetusohjelmaa ja tarkoituksena on tutustua tarkastuseläinlääkärin tehtäviin ja muutenkin teurastusprosessiin käytännössä. Aiempina vuosina olen ollut parin viikon pätkät lypsykarjatilalla sekä porsastuotantosikalassa – nämä ovat olleet paitsi opettavaisimmat myös henkisesti raskaimmat jaksot opintojen aikana tähän mennessä. Olen tehnyt asioita, joita en olisi ikinä kuvitellut elämässäni tekeväni, ja olen nähnyt asioita, joita en olisi kuvitellut näkeväni. Niin hyvässä kuin pahassakin – on ollut paitsi karuja, onneksi myös esimerkiksi liikuttavuudessaan ikimuistoisia hetkiä. Vaikka eläinlääkäriksi haluava joutuu pänttäämään paljon ja opiskelu on ajoittain hyvinkin teoriapainotteista, ainakin itselleni oman eläinetiikan tunkeminen melkoisen myllyn läpi on ja varmaan myös tulee olemaan haastavinta.

No – se siitä. Kirjoitan opiskeluista enemmän ihan omassa postauksessa mutta olisiko erityisiä toiveita sen suhteen, mistä haluaisitte erityisesti lukea?

Viime päivinä Susu on erityisesti treenannut malttijuttuja tokossa. Sillä on ääntely taas tosi herkässä ja vähän liikaa minäminäminäminätiiänteinjo -häsläystä. Pitää päästä taas vähän tehokkaammin rikkomaan kaavoja ja vahvistaa ihan perusjuttujen tekniikkaa. Olen myös tehnyt tunnaria pitkästä aikaa ja siinä on palautuksessa jokin katkos: Susu jää tapittamaan puolimatkaan kapula suussaan. Tämä on vähän hassua, koska en ole aikoihin antanut sille mitään palautetta, nostiko oikean vai väärän, enkä myöskään ole vauhtipalkannut palautuksia. Täällä Joensuussa testattiin myös kotipihan keinua ja Suppilo huristeli sitä ihan vanhana tekijänä. Valitettavasti ihan niin hc-olosuhteissa ei saa treenata kuin muutama vuosi sitten – tänä vuonna talvi ei löytynyt idästäkään. Kurjaa. Elän kuitenkin vielä toivossa, että lumi ehtii saapua parissa päivässä!

Loppuun vielä muutama puhelinkuva kuluneelta syksyltä


Ai mitenniin muka oon tiellä? // Ja miksei kuraisena saa hypätä kaverin valkoiselle sohvalle?


En v o i liiiikkkkuaaa. Jos tarpeeksi pahasti mulkoilen maailmaa, niin ehkä liivi mystisesti katoaa? // Oon kuullut että vanhat koirat saa vallata koko sängyn ja nukkua pää tyynyllä, eiks joo? Joohan?? (vastauksen voi päätellä kuvasta...)


Itsenäisyyspäivän tulvivan Arabianrannan kuningatar Susu Suuri I

Mietteitä ja elävää kuvaa

2 kommenttia
Nyt pääsi käymään sellainen kummallinen asia, että ilmoitin Susun kevääksi agilityryhmään! Pakko myöntää, että järkytyin hieman itsekin, kun havaitsin kisauramme menneen katkolle jo kolme vuotta sitten. (Kyllä, tarkistin KoiraNetistä.) Mihin aika oikein katoaa? Lienee sanomattakin selvää, että mitään ei varmaan enää osata ja agilitymaailma on varmaankin ehtinyt muuttua melkoisen paljon. Onneksi voimme koko joululoman ahkerasti hinkata agilityä, niin ehkä sitten kehtaamme mennä. Heh. Eräänä iltana huvitin itseäni lukemalla ennen aikojen alkua kirjoitettuja ihan ensimmäisen blogin kisaraportteja. Olen kisannut ekat agikisani hurjat yhdeksän vuotta sitten! Tuntuu uskomattomalta. Silloin kisat käytiin usein hiekkaisissa ja hämyisissä maneeseissa. Koirat karkailivat mutustamaan hepankikkareita ja jotkut nimeltä mainitsemattomat pitkäkorvat myös tyttökoirien perään...

Aina vanhoja blogitekstejä lukiessani muistan, kuinka paljon mahtavia ihmisiä ja kokemuksia koiraharrastus on vuosien aikana minulle antanut. Niistä yhteisöistä, joita olen lyhyen elämäni aikana ollut osa, koiraharrastusporukka on ollut yksi parhaista. Minua on aina autettu ja neuvottu, kannustettu ja tuettu. Kaikesta tästä olen todella kiitollinen ja onnellinen. Jos jotakin, niin haluaisin pystyä säilyttämään uteliaan ja avoimen asenteen omassa koiraharrastamisessani. Myönnän, että suhtaudun koiramaailmaan kokonaisuutena ja jalostuksellisesta näkökulmasta katsottuna jatkuvasti yhä kyynisemmin ja ehkä jopa lannistuneemmin, mutta en haluaisi levittää sitä mielialaa omaan konkreettiseen tekemiseeni.

Olen vetänyt eläinlääkisläisille viimeiset puolitoista vuotta tokotreenejä ja myös koulutuspuolen kokeminen on ollut hyvin antoisaa. Eläinlääkisläisten kouluttaminen on sikäli ollut erityisen kiitollista, että kaikki ovat oikein motivoituneita ja perusasiat koiran kanssa olemisesta ovat ihanan hyvin mallillaan. Kouluttaminen on saanut minut entistä vahvemmin vakuuttumaan siitä, että kokemus siitä, että koiran kanssa tekeminen on yhteinen oma juttu, on avainasemassa. Ihmisiä ja koiria on niin monenlaisia, että jos liikaa keskittyy siihen, miltä jonkin pitäisi tuntua tai pitäisi näyttää joidenkin yleisten ihanteiden mukaan, alkaa vain turhauttaa. Tietenkin ne koesäännöt kannattaa tsekata ja vähän sieltä katsoa, millainen lopputuloksen suunnilleen pitäisi olla ;) Mutta jos ohjaajalla on hauskaa ja varma olo, on sitä yleensä myös koiralla, ja se näkyy ulospäin. Siitä syntyy positiivinen kehä, jossa hyvä fiilis ruokkii itse itseään.

Sitten hupiosio! Viime keväänä treenasimme muutaman kuukauden tiukan jakson tokoa salaisena ajatuksena ehtiä erikoisvoittajaluokkaan ennen uusia tokosääntöjä. No – ihan ei ehditty. Susun lääkitystä kilpirauhasen vajaatoimintaan jouduttiin juuri siihen aikaan säätämään eikä kokeeseen luonnollisesti ollut asiaa huonon hoitotasapainon kanssa. Sääntöjen vaihtumisen jälkeen treenailu on ollut päivittäistä lenkkihassuttelua ja silloin tällöin "kunnon" treenejä mutta ei millään kovin tavoitteellisella otteella. Nyt olen taas aktivoitunut ja katsotaan, josko alkaisimme rakentaa EVLn kuntoon. Videolla esitelty ainakin yksi kehittämiskohde – Suppilon mielestä voitaisiin pidättäytyä ihan vain eteenpäin kävelyssä jatkossakin...



Ei muuten ihan heti videon perusteella uskoisi, että on alle viikko jouluaattoon! Melkoista.